Suomalaiset yritykset ovat siirtyneet vauhdilla nettiin 2000-luvulla. Tänä päivänä yrityksen kotisivut toimivat ikkunana yrityksen palveluihin. Hyvien kotisivujen kautta oleellinen tieto yrityksesi toiminnasta välittyy selkeästi kävijöille. Lisäksi kotisivuilta löytyvät helposti yrityksesi yhteystiedot ja tilaus- / tarjouspyyntölomakkeet.
Monilla yrityksillä on kuitenkin täysin vanhentuneet sivustot, joista välittyy valitettavasti negatiivinen kuva yrityksen toiminnasta. On tutkittu, että kuluttajat ovat alkaneet vaatia enemmän yrityksien nettisivuilta. Enää ei riitä, että sivut "ajavat vain asiansa", nykyään vaaditaan sivujen jatkuvaa ajan tasalla oloa, visuaalista tyylikkyyttä ja muodikkuutta. Lisäksi sivujen interaktiivisuus on tullut jäädäkseen eli kuluttajille tulee tarjota myös aktivoivaa sisältöä.
Me emme tyydy tekemään kotisivuista vain pelkkää käyntikortin jatketta, vaan luomme kerralla kokonaisuuden, jonka tarkoitus on toimia oikeasti myynnin välineenä. Lisäksi sivujen pitää olla näyttävät, tarvittaessa kyseenalaistamme totutut kaavat ja käytämme luovaa ajattelutapaa uuden graafisen ilmeen suunnittelussa. Laadimme tarvittaessa asiakkaallemme yksilöllisen Internet-markkinointistrategian, jossa www-sivuista otetaan kaikki hyöty irti.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että nettisivut ilman kävijöitä eivät tuo lisäarvoa yrityksellesi. Siksi tarjoammekin kotisivujen ostajille edullista ja tehokasta hakukonemainontaa. Laatimamme kotisivut ovat valmiiksi hakukoneystävälliset, eikä niitä tarvitse optimoida. Suosittelemme kuitenkin optimoinnin kehitysseurantaa.
Asennamme asiakkaidemme sivuille ilmaiseksi Google Analytics kävijäseurannan, jonka kautta asiakkaat voivat helposti seurata kuka, mistä ja milloin heidän sivuillaan vierailee.
Tärkeintä on pitää sivut ajantasalla. Tämä onnistuu helposti päivitystyökalujen avulla, jotka ovat tätä päivää. Enää ei tarvitse odottaa, sillä voit päivittää helposti sivujasi ajasta ja paikasta rippumatta. Pyydä demo-tunnuksia ilmaiseksi ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.
Tarvitsette sitten kokonaan uudet sivut tai sivujen visuaalista kasvojenkohotusta, me teemme sen. Ota rohkeasti yhteyttä asiakaspalveluhenkiseen myyntiimme tai jätä sivujemme kautta tarjouspyyntö, niin olemme teihin yhteydessä.
Teemme kotisivuprojektien yhteydessä yhteistyötä myös alihankkijoidemme kanssa (kuten NPM Homepagesin), jotta voimme vastata suurempienkin projektien haasteisiin. Joitakin referenssejämme löydät täältä.